VAAO Opiskelijan opas 23

Opintoihin osallistuminen - läsnäolo

Ammatillisessa koulutuksessa opetellaan noudattamaan työelämän sääntöjä ja toimimaan luotettavana työyhteisön jäsenenä. Opiskelijan työajat määräytyvät työjärjestyksen, henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman ja työ paikalla tapahtuvan koulutuksen pohjalta. Opiskelijan on osal listuttava opetukseen näiltä osin, ellei hänellä ole myönnetty perustelluista syistä vapautusta. Tutkintotodistuksen saami sen edellytyksenä on, että opiskelija on suorittanut opinnot ja näytöt. Opintojen aikana opettaja varmistaa, että opiskelija on hankkinut riittävästi osaamista, jotta hän voi edetä opinnois saan ja osoittaa osaamisensa näytöillä. Poissaolot ja myöhästymiset voivat johtaa opiskelun täy dentämisvelvollisuuteen, josta sovitaan tapauskohtaisesti. Huomioi, että keskeneräiset opinnot voivat pidentää opiske luaikaasi. Kun täydennät opintojasi, jotain muita opintoja voi jäädä keskeneräisten opintojesi suoritussuunnitelman alle. Pyri siihen, että saat jokaisen moduulin opinnot suoritettua ai kataulussa. Näin varmistat opintojesi etenemiseen. Tavoittee na on suorittaa vähintään 60 osaamispistettä lukuvuodessa. Oppitunnit sijoittuvat pääsääntöisesti ma-pe 8.00–16.00 väliselle ajalle. Työpaikalla opiskellessasi työajat määräytyvät työelämän käytäntöjen mukaan. Poissaolot Jos sinulla on välttämättömiä menoja, joita et voi hoitaa kouluajan ulkopuolella, sinun on anottava poissaoloosi lupa etukäteen. Jos olet poissa yksittäisiä tunteja, sovi asiasta ko. tuntien opettajan kanssa. Jos olet poissa päivän, pyydä lupa omaopettajaltasi. Pidempään poissaoloon haetaan kirjallinen lupa Wilman lomakkeella. Opiskelijaa ei merkitä poissaolevaksi silloin, kun hän osallis tuu oppilaitoksen edustus- ja kehittämistehtäviin, on opis kelijapalveluhenkilöstön luona, osallistuu kutsuntoihin tai on kertausharjoituksissa. Em. poissaoloista tulee kuitenkin Lääkärin- tai terveydenhoitajantodistus tulee toimittaa yli kolmen päivän poissaoloista tai pyydettäessä. Jos opiskeli jalla on perättäin useampia kolmen päivän poissaoloja, tulee ensimmäisen poissaolon jälkeen kaikista muista olla lääkärin tai terveydenhoitajan todistukset. Opiskelijalla on velvollisuus osallistua henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitel man mukaiseen opetukseen. Mieti tarkkaan, onko poissaolosi välttämätön. Poissaolot vaikuttavat aina opintosuorituksiisi ja voivat pitkittää valmistu mistasi ammattiin. Muista aina ilmoitta poissaolosi omaopet tajallesi. Ja jos sinulla on joku erikoisruokavalio, jonka olet ilmoittanut opiskelijaravintolan keittiöön, muista perua myös se. Näin ruokaa ei mene hukkaan. Poissaolot on selvitettävä Wilmassa, alaikäisten huoltajat selvittävät oman nuorensa poissaolot. Täysi-ikäiset opiskelijat selvittävät itse poissaolon sa. ilmoittaa omaopettajalle. Sairauspoissaolot

1. Omaopettaja seuraa opintojen etenemistä koko opintojesi ajan. Samoin omaopettaja ottaa yhteyttä opiskelijaan ja/tai huoltajiin, mikäli poissaoloja kertyy tai opinnot eivät muuten etene. 2. Mikäli opintosi eivät etene tai poissaoloja kertyy yli viisi päivää, omaopettaja käynnistää opintojen seurantaprosessin. Opintojen seurantaprosessi on VAAO:ssa varhaisen puuttu misen malli, mikäli opintosi eivät etene suunnitellusti. Oma opettaja kutsuu koolle opiskelijan ja alaikäisen opiskelijan kohdalla huoltajat sekä tarvittaessa muita asiantuntijatahoja. Opintojen seurantaprosessin aikana sovitaan jatkotoimista opintojen etenemiseen (mm. opintojen suorittaminen, erityis opetus, erityisohjaajan tuki, ammattialan vaihto, tutkintoon valmentava koulutus, hoitoon ohjaus, sairasloma, opintojen keskeyttäminen jne.). Sovitut asiat kirjataan ja niitä seurataan omaopettajan, opinto-ohjaajien ja muun opetus- ja ohjaus henkilöstön toimesta. 3. Jos opinnot eivät etene opintojen seurantaprosessin aikana, opiskelijalle varataan aika kuulemiseen toimialapääl likölle. 4.Jos opiskelijalle ei kerry riittävästi opintoja, oppilaitoksella on ilmoitusvelvollisuus poissaoloista Kelaan. Hyvä muistaa Lain mukaan opiskelijan tulee osallistua HOKSinsa mukai sesti opetukseen, näyttöihin ja muuhun osaamisen osoitta miseen, jollei hänen poissaololleen ole perusteltua syytä. Opiskelija voidaan katsoa eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua HOKSin mukaiseen opetukseen, eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä. Ennen eronneeksi katsomista opiskelijaa ja alaikäisen opiskelijan huoltajaa kuullaan asiassa. Osa opiskelijoista on oppivelvollisia. Oppivelvollisuuteen kuuluu velvoitteita sekä opiskelijalle, huoltajalle, koulutuksen järjestäjälle että opiskelijan asuinkunnalle. Oppivelvollisten opintojen etenemistä ja läsnäoloa opetuksessa seurataan op pilaitoksessa tarkasti. Oppivelvollinen opiskelija ei voi jäädä pois opetuksesta ilman hyväksyttävää syytä. Oppivelvollinen ei voi keskeyttää opintojaan muuten kuin lain mukaisten syi den perusteella. Oppivelvollinen ei voi erota oppilaitoksesta ennen kuin koulutuksen järjestäjällä on varma tieto seuraa vasta koulutuspaikasta tai muusta lain mukaan hyväksyttä västä suorituspaikasta.

13

Made with FlippingBook Digital Publishing Software